You are here

29.05.2020Mediatiedotteet

Finnlines on olennainen osa Suomen huoltovarmuutta

Finnlines Oyj                                                                    Mediatiedote, Helsinki, 29.5.2020

Finnlines on olennainen osa Suomen huoltovarmuutta

Jo yli 70 vuoden ajan Finnlines on ylläpitänyt merkittäviä siltoja Suomen ja muun Euroopan sekä Suomen ja Venäjän välillä ja lisännyt siten maamme hyvinvointia. Merenkulun vankan kokemuksen ja pitkäjänteisen toiminnan avulla yhtiö on vuosien mittaan selviytynyt useista taloudellisista kriiseistä. Oikeastaan juuri näiden haasteiden ansiosta Finnlines on tänään paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Nykyinen koronaviruspandemian aiheuttama globaali kriisi on tullut maailmalle yllätyksenä ja haastanut hallitukset, yhteiskunnat ja taloudet maailmanlaajuisesti. Samalla kun taataan kansalaisten turvallisuus, on yhtä tärkeää varmistaa ruoan, lääkkeiden ja muiden kulutustavaroiden toimitukset eri maiden välillä. Suomi on sijainniltaan saaren kaltainen ja maamme on siksi riippuvainen vahvoista ja toimivista merisilloista, joita varustamot ylläpitävät tiheällä ja säännöllisellä reittiliikenteellään. Finnlinesilla on vahva asema erityisesti Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittisessä kumipyöräliikenteen merikuljetuksissa. Itse asiassa Finnlines yksinään kuljettaa yli kolmanneksen arviolta noin miljoonasta rekasta, jotka kulkevat kolmen tärkeimmän merisillan eli Suomi–Viro, Suomi–Ruotsi ja Suomi–Saksa kautta. Nämä merisillat yhdistävät Suomen muuhun Eurooppaan.

Miksi sitten Finnlines on pysynyt niinkin tuntemattomana suurelle yleisölle? Yksinkertaisesti siksi, että muut kaupalliset operaattorit, kuten matkustaja-autolauttavarustamot, keskittyvät pääasiassa viihdematkustukseen ja käyttämällä kymmeniä miljoonia euroja tarjontansa markkinointiin saavat näkyvyyttä. Finnlines puolestaan keskittyy matkustajaliikenteessään lähinnä tarvematkustukseen ja koska Finnlines on pääasiassa rahtivarustamo, on näkyvyys suurelle yleisölle vähäisempää. Tarve käyttää palvelujamme ei ole riippuvainen verovapaudesta tai laivalla tarjottavasta viihteestä vaan pikemminkin taloudesta yleensä ja Suomen 5,5 miljoonan asukkaan integroitumisesta muuhun Eurooppaan. Tämä tekee liiketoiminnastamme entistäkin tärkeämpää suomalaiselle yhteiskunnalle. Se on vakaampaa, mutta suuren yleisön vähemmän tuntemaa.

Finnlinesin omistamasta 21 aluksesta ne laivat jotka yhdistävät Suomen muuhun Eurooppaan, purjehtivat kaikki Suomen lipun alla. Finnlinesin laivat liikennöivät ja hoitavat tehtäviään tavalliseen tapaan myös tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa nyt elämme. Yhtenä Suomen suurimmista merikuljetuksiin erikoistuneista operaattoreista Finnlines varmistaa, että lastikapasiteettia on riittävästi ja rahdin toimituksissa vältytään häiriöiltä. Finnlinesin reitit ja aikataulut on räätälöity kumipyöräliikenteelle.

Huomattava osa Suomen ja Ruotsin välisestä kumipyöräliikenteestä kulkee Finnlinesin Naantali–Långnäs–Kapellskär-reitillä. Lähes 30 viikkolähdöllään Finnlines on noin 40 %:n markkinaosuudellaan tämän merisillan johtava rahdinkuljettaja.

Suomen ja Saksan välillä Finnlinesin Helsinki–Travemünde-reitti on erittäin hyvä esimerkki kumipyöräliikenteelle räätälöidystä palvelusta. Täsmälliset päivittäiset saapumiset aamulla Helsinkiin ja alkuillan lähdöt Helsingistä ovat vakiinnuttaneet tämän merisillan Suomen tuonnin ja viennin tärkeimpänä kumipyöräliikenteen siltana. Noin 40 % kaikesta kumipyöräliikenteestä Suomen ja Saksan välillä kulkee tällä merisillalla, ja se on ainoa suora meriliikenneyhteys matkustajille Suomen ja Manner-Euroopan välillä. Lisäksi Finnlines tarjoaa yhteydet Uudestakaupungista, Turusta, Hangosta, Helsingistä ja Kotkasta  muihin Euroopan satamiin.

”Finnlinesilla on keskeinen rooli kriittisten tarvikkeiden, kuten lääkkeiden, ruokatarvikkeiden ja muiden kulutustavaroiden kuljetuksessa, jotka ovat välttämättömiä Suomen kansalaisille ja teollisuudelle. Olemme erikoistuneet rahtipalveluihin ja meillä on keskeinen rooli tavaratoimitusten sujuvuuden varmistamisessa. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin eli Naantalin ja Kapellskärin välillä liikennöivä alus MS Finnswan pystyy kuljettamaan huomattavan määrän lastia – jopa 200 rekkaa per matka, mikä vastaa yhteensä neljän päivittäin Turun ja Tukholman välillä liikennöivän matkustaja-autolautan kumipyöräkapasiteettia”, toteaa Finnlines Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja Tom Pippingsköld.

Finnlinesin kehitys uraauurtavana yhtiönä perustuu pitkäjänteiseen työhön. Finnlines on kuluneiden vuosien aikana keskittynyt vahvistamaan ydinliiketoimintojaan ja kehittämään ympäristöystävällisiä ratkaisuja meriliikenteeseen. Säännöllinen, suurella vuorotiheydellä palveleva linjaliikenne Suomen ja muun Euroopan välillä tulee edelleen olemaan Finnlinesin toimintojen perusta, kuten myös jatkuvat investoinnit kestävän kehityksen edistämiseksi.

Huippuekologisten alusten 500 miljoonan euron investointiohjelma

Vastuu ympäristöstä on osa Finnlinesin liiketoimintastrategiaa. Polttoaineen kulutuksen alentaminen ja haitallisten päästöjen vähentäminen ovat jo kauan olleet sen strategian keskeisiä elementtejä. Finnlines pienentää hiilidioksidipäästöjään investoimalla energiatehokkuuteen ja ympäristöteknologiaan sekä optimoimalla kapasiteettinsa käyttöä. Tämän lisäksi Finnlines investoi uusiin ympäristöystävällisiin aluksiin vähentääkseen päästöjä entisestään.

Finnlinesin vastuullisuustoimenpiteisiin sisältyvien maailman ympäristöystävällisimpien roro-alusten rakennustyö on alkanut. Nämä huippuekologiset alukset rakennetaan käyttäen uusinta saatavissa olevaa teknologiaa, jolla varmistetaan mahdollisimman alhaiset hiilidioksidipäästöt. Esimerkiksi aluksiin asennettavat litiumioniakkujärjestelmät mahdollistavat päästöttömät satamakäynnit. Ensimmäisen roro-aluksen on määrä aloittaa liikenteessä jo ensi vuonna, ja kahden muun vuonna 2022.

Tämän lisäksi Finnlines on myös tilannut kaksi suurta ekotehokasta Superstar-luokan matkustajarahtialusta, jotka tulevat olemaan ympäristöasioiden edelläkävijöitä. Ne on suunniteltu äärimmäisen tehokkaiksi ja takaamaan lastin ja matkustajien saumattoman kulun. Huippuekologiset Superstar ropax-alukset nostavat Suomen ja Ruotsin välisen meriyhteyden aivan uudelle tasolle varmistamalla samalla Ahvenanmaan meriyhteydet niin Suomeen kuin Ruotsiinkin. Superstar-alukset aloittavat liikennöinnin vuonna 2023. Niiden matkustajakapasiteetti on 1 100 matkustajaa ja lastikapasiteetti 200 autoa ja 250 rekkaa per matka.

”Uudet alukset vahvistavat Finnlinesin markkinajohtajan asemaa erityisesti meidän ydinliiketoiminnassa – kumipyöräliikenteessä – ja lisäävät meidän osuutta erityisesti Suomen ja Ruotsin välisessä matkustajaliikenteessä. Lisäksi jokaisen kuljetetun matkustajan tai rekan ympäristöjalanjälki pienenee merkittävästi nykyisestä tasosta, vaikka se on jo nyt pienin kaikista käytettävissä olevista vaihtoehdoista. Kokonaisinvestointi on 0,5 miljardia euroa, mikä on suuruudeltaan yksi merkittävimpiä suomalaisten yhtiöiden viime aikoina julkistamista investoinneista. Tämä on keskeinen osa vastuullisuuteen liittyvistä toimistamme, joita toteutamme saavuttaaksemme pitkän aikavälin tavoitteemme laivastomme edelleen uudistamiseksi. Uudet, nykyaikaiset laivat täyttävät korkeammat ympäristönormit ja voimme tarjota asiakkaillemme vastuullisempia ratkaisuja heidän liiketoimintansa kasvattamiseen yhdessä meidän kanssamme”, sanoo Pippingsköld.

Finnlines on Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittisin yhtiö

Suomen Huoltovarmuuskeskus on varautunut käyttämään 45 miljoonaa euroa tukitoimenpiteisiin varmistaakseen elintärkeän lastin kuljetuksen Suomesta Ruotsiin, Baltian maihin ja Manner-Eurooppaan. Valtio toimii vastuullisesti ja osoittaa kansallisten huoltovarmuusjärjestelyiden ketteryyden ja vahvuuden Suomessa.

Finnlines näkee tärkeänä tämän päätöksen, erityisesti koska Finnlines vastaa noin 34 % Suomen kumipyörärahdin merikuljetuksista kolmella keskeisellä merisillalla Suomi–Ruotsi, Suomi–Saksa ja Suomi–Viro. Finnlines on siis markkinajohtaja kumipyöräliikenteen merikuljetuksissa Itämerellä ja tarjoaa säännöllistä suurella vuorotiheydellä palvelevaa linjaliikennettä sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välillä Finnlines tarjoaa kustannustehokkaimman kuljetusmuodon ja samalla myös alhaisimmat hiilidioksidipäästöt per kuljetettu kumipyöräajoneuvo.

Huoltovarmuuskeskus on jo myöntänyt rahallista tukea neljälle seitsemästä kaupallisesta operaattorista, jotka turvaavat tärkeimmät kumipyöräliikenteen käyttämät merisillat. Ensimmäiset Huoltovarmuuskeskuksen tekemät tukitoimet suuntautuivat kaupallisille matkustaja-autolauttaoperaattoreille, joiden toiminta ei ole kannattavaa ilman viihdematkustajilta saatuja tuloja. Enemmän rahtiin painottuville operaattoreille vakavien häiriöiden uhka ei ollut yhtä välitön kriisin alkaessa. Koronakriisillä on kuitenkin voimakas vaikutus Suomen talouteen, ja sen seurauksena kuljetussektorin arvonlisäyksen arvioidaan supistuvan noin 20 % tänä vuonna. Tämä vaikuttaa myös Finnlinesiin. Useiden viikkojen neuvottelujen jälkeen ja Huoltovarmuuskeskuksen kannustamana, Finnlines on myös jättänyt hakemuksen tämän saman tuen hakemiseksi.

Finnlines odottaa edelleen Huoltovarmuuskeskuksen tukijärjestelyihin liittyvää päätöstä, mutta on vakuuttunut saavansa tukea sen keskeisen roolin perusteella, joka Finnlinesilla on Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisissä kumipyöräliikenteen merikuljetuksissa. Samalla toimialalla toimivilla ja keskenään kilpailevilla yhtiöillä tulisi olla yhdenmukaiset ja tasavertaiset mahdollisuudet hakea ja saada valtion ja viranomaisten myöntämää taloudellista tukea. Syrjimättömyys ja tasapuolisten kilpailuedellytysten varmistaminen ovat EU:n valtiontukisääntöjen perusperiaatteita. Tärkeimmät tavoitteet sisältyvät myös Euroopan komission 20.3.2020 julkaisemaan tiedonantoon ’Tilapäiset puitteet valtiontukitoimenpiteille talouden tukemiseksi tämänhetkisessä Covid-19 epidemiassa’.

”Suomalainen julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö on poikkeuksellista kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna. On tärkeää, että Huoltovarmuuskeskus ymmärtää Suomen ja Ruotsin, Suomen ja Saksan sekä Suomen ja Viron välisten tärkeimpien merisiltojen arvon. Finnlinesin alukset ja palvelut itsessään takaavat suurelta osin Suomen huoltovarmuutta. Tarjoamme aluksillamme joka viikko yli 170 lähtöä Suomen tuonnin ja viennin varmistamiseksi. Aiomme pysyä yhtä varmana ja luotettavana  tässäkin poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa tällä hetkellä olemme”, sanoo Pippingsköld.

Lisätietoja

Tom Pippingsköld
Talous- ja rahoitusjohtaja
puh. +358 40 519 5041
tom.pippingskold@finnlines.com

Finnlines Oyj

Finnlines on yksi Itämeren, Pohjanmeren ja Biskajanlahden johtavista roro- ja matkustajaliikennevarustamoista. Yhtiö on osa italialaista Grimaldi-konsernia. Grimaldi-konserni on yksi maailman suurimmista ro-ro-varustamoista ja suurin matkustajia ja rahtia kuljettava ”Motorways of the Sea” -operaattori Euroopassa. Tämä yhteistyö mahdollistaa Finnlinesin tarjoamaan linjaliikennepalveluita Välimeren, Pohjois-Euroopan, Länsi-Afrikan ja Pohjois- ja Etelä-Amerikan välillä.