Hyppää sisältöön


Toimintaympäristö

Finnlines toimii Itämerellä, Pohjanmerellä ja Biskajanlahdella. Toiminta perustuu tiheään liikenteeseen Suomen ja Ruotsin, Manner-Euroopan ja Britannian välillä ja Finnlines on yksi
suurimmista Suomen huoltovarmuuden varmistajista.

Maailmantalouden epävarmuus on edelleen suurta, vaikka vuoden 2022 lopussa kasvu olikin yllättävän voimakasta. Kaiken kaikkiaan kasvu on hidastunut, inflaatio on kiihtynyt ja Venäjän Ukrainassa jatkuva sota on nostanut energian hintoja. Venäjään kohdistuvat pakotteet ovat vaikuttaneet koko EU:n talouteen, nostaneet energiakustannuksia ja johtaneet talouden
hidastumiseen. Yleiset näkymät ovat edelleen epävarmat.

Markkinakehitys

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan maailman talouden kasvun ennustetaan hidastuvan vuoden 2022 3,4 prosentista 2,9 prosenttiin vuonna 2023. Euroalueen BKT:n kasvun ennustetaan hidastuvan 3,5 prosentista vuonna 2022 0,7 prosenttiin vuonna 2023. Suomen BKT:n kasvun arvioidaan
hidastuvan 2,1 prosentista vuonna 2022 0,5 prosenttiin vuonna 2023.

Maailmanlaajuisen inflaation ennustetaan pysyvän korkeanaja inflaation hidastumisvauhti vaihtelee maittain. IMF ennustaa maailmanlaajuisen inflaation laskevan 8,8 prosentista vuonna 2022 6,6 prosenttiin vuonna 2023. Euroalueella inflaatio oli korkeimmillaan 10,6 prosenttia lokakuussa, mutta vuotuisen keskimääräisen inflaation odotetaan laskevan 8,3 prosentista
vuonna 2022 5,7 prosenttiin vuonna 2023. Suomessa inflaation ennustetaan laskevan vuoden 2022 6,5 prosentista 3,5 prosenttiin vuonna 2023.

Traficomin tilaston mukaan meritse konteissa, rekoissa ja erävaunuyksiköissä kuljetettu tuonti Suomeen kasvoi 2 prosenttia ja oli 11,6 miljoonaa tonnia vuonna 2022, mutta vienti laski 3 prosenttia 16,1 miljoonaan tonniin. Suomen Tilastokeskuksen mukaan Suomen ja Ruotsin välinen kaupallinen matkustajaliikenne kasvoi 112 prosenttia, Suomen ja Saksan välinen 47 prosenttia vuonna 2022.

Toiminta-alueet

Finnlinesin rahti-matkustajalaivat tarjoavat palveluita Suomen ja Saksan sekä Ahvenanmaan kautta Suomen ja Ruotsin välillä sekä Ruotsin ja Saksan välillä. Roro-laivat liikennöivät Itämerellä, Pohjanmerellä ja Biskajanlahdella. Yhtiöllä on tytäryhtiöitä ja myyntikonttoreita Saksassa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Puolassa.

Finnlines toimii Grimaldi Linesin ja Atlantic Container Linen (ACL) agenttina Suomessa yhdistäen Antwerpenin kautta Helsingin, Kotkan, Paldiskin ja Travemünden Grimaldi-konsernin verkostoon Välimeren, Länsi-Afrikan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikan itärannikon alueilla.

Vuoden 2022 alussa Finnlines kaksinkertaisti Hanko–Gdynia-liikenteen lähdöt.

Tammikuun lopussa Finnlines paransi Suomen ja Ruotsin välisen reitin rahtiasiakkaille ja yksityisille matkustajille suunnattuja palveluja. Europalink-laiva korvasi Finnfellow’n ja siirtyi ajamaan sisarlaivan Finnswanin pariksi
Naantali–Långnäs–Kapellskär-linjalle.

EU:n pakotteiden johdosta Finnlines keskeytti käynnit Venäjän satamiin maaliskuun alkupuolella.

Heinäkuussa Finnlines avasi Irlannin Rosslaren ja Belgian Zeebrüggen välille uuden rahtireitin, joka on tärkeä yhteys Irlannin ja Manner-Euroopan välillä. Markkinoilla reitti otetiin hyvin vastaan ja pienempi roro-alus korvattiin pian
suuremmalla, jossa on rahdille 4 200 kaistametriä.

Finnlinesin laivasto

Kaikki kolme Eco-sarjan alusta, Finneco I, Finneco II ja Finneco III, luovutettiin Finnlinesille vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen aikana. Finneco I aloitti kesäkuun puolivälissä Biskajan liikenteessä, mikä kasvatti linjan kapasiteettia. Samalla Finntide siirtyi Itämeren liikenteeseen, jossa se korvasi Finnmerchantin, joka rahdattiin yhtiön ulkopuolelle heinäkuussa. Kaksi muuta Eco-sarjan alusta, Finneco II ja III, aloitti säännöllisessä liikenteessä heinäkuussa 2022.

Ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa Finnclipper, joka oli ajanut Finnlinesin Malmö–Travemünde-reitillä neljäntenä laivana, myytiin Grimaldi-konsernille ja Vizzavona (ex Finneagle) ostettiin takaisin. Rahdattuna ollut roro-laiva, Eurocargo Savona, palasi Grimaldi-konserniin maaliskuun
puolivälissä. Grimaldin ja Finnlinesin mahdollisuus siirtää laivoja Välimeren ja Itämeren välillä parantaa edellytyksiä tarjota palveluja asiakkaille tarpeen mukaan ja antaa joustavuutta kuljetuskapasiteettia suunniteltaessa.

Finnlinesilla on 23 aluksen laivasto. Alusten keski-ikä oli noin 15 vuotta.