Hyppää sisältöön

Blogien kotisivulle

Merellä, Telakalla

Testejä vesillä: Finncanopuksen merikoeajo

Yksi aikakausi on pian ohi, kun Superstar-alusten telakka-aika lähenee vääjäämättä loppuaan. Tämän kaaren loppua alleviivaa jo toisen supertähden, Finncanopuksen, merikoeajo, jonka tunnelmia nyt esittelemme.

Blogiamme seuranneet saattavat muistaa, mitä merikoeajolla tarkoitetaan, kun vasta kesäkuussa kerroimme Finnsiriuksen merikoeajosta. Tähtisisar-Finncanopuksen merikoeajoon lähdettiin lähes samalla testiohjelmalla, joskin edellisestä kerrasta oli otettu opiksi ainakin keittiökonttiin lastatun kahvin määrän suhteen – nyt juomaa oli mukana riittävästi.

Testiohjelman läpivientiä

Finnsirius oli testannut Superstar-alusluokan suorituskykyyn liittyviä yhteisiä kokeita, kuten erilaisia manööverikokeita, joten Finncanopuksen merikoeajon testiohjelma oli hieman sisaralustaan lyhyempi.

Weihaista, CMI Jinlingin telakalta, matkaan lähdettiin tyynessä säässä, mikä oli otollista ensimmäisen testipäivän ohjelmassa olleille ulkomelutesteille, jotka suoritettiin lastikansien ajorampit avoinna. Finncanopus pysähtyi vähän matkan päässä rannasta, mutta kuitenkin niin kaukana, ettei telakan ja kaupungin melu vaikuttanut melumittauksiin. Lastikansien rampit avattiin, ja aluksen itsensä tuottama ulkomelu mitattiin. Testi liittyy satamamelusäädöksiin.

Ensimmäisen testipäivän jälkeen jouduimme odotella päälle tulleen syysmyrskyn ohi menemistä, mikä hieman venytti merikoeajon suunniteltua aikataulua, mutta kunhan myrsky oli ohi, päästiin testejä taas jatkamaan.

Testipäivien aikana, kuten Finnsiriuksellakin, vietiin läpi kattava testiohjelma. Pakokaasupesuri testattiin, ja erilaisia pottoaineen kulutukseen liittyviä nopeustestejä tehtiin. Myöskin avomeriankkuoinri testattiin. Testiohjelmaan kuuluivat myös ääritilanteita simuloivat black out -testi ja sekä miehittämättömän konehuoneen testi.

Näitä kuvia näkee harvoin, tuskin koskaan tämän jälkeen, että Finncanopus kelluu keskellä merta kaikki rampit avoinna.
Keulaportin ja ramppien avaaminen liittyi satamamelutestiin. Kuvat on otettu aluksesta, josta melumittaukset tehtiin.
Grimaldi-konsernin senior engineering executive Giovanni Cuomo sekä konepäällikkö-machinery super intendent senior Mikael ”Micke” Sjöblom pitävät palaveria Finncanopuksen konehuoneessa.
Superstar-uudisrakennusten projektipäällikkö Juha Ahia (toinen vasemmalta) suunnittelee tulevaa nopeuskoetta Grimaldi-konsernin Valerio Colasantin, telakan edustajan Jay Yun, senior electrical inspector Danut Hornean sekä Rinan tarkastajan Xuetian Qin kanssa.
Finncanopuksen merikoeajot ajettiin Itä-Kiinan meren pohjoisosassa, jota kutsutaan Keltaiseksimereksi.

NAPA:an tuijottelua ja muita tärkeitä töitä

Finncanopuksen fyysisen suorituskyvyn mittausten lisäksi merikoeajon aikana testattiin ja säädettiin laivan automaatiojärjestelmiä. Miehistön kokoustilassa tapasimme aiheen asiantuntijan Kalle Lindellin ”mimiikkojen” ääressä. Anteeksi, minkä? Liittyykö tämä pantomiimiin? Ei sentään.

Kalle selvensi, mitä työn alla parhaillaan oli. Suurella ruudulla näkyi laivan sähköjärjestelmien hallintakuva, mimiikka. Monimutkainen tekninen kuva esitti laivan eri järjestelmien toimintaa graafisilla symboleilla ja kuvilla.

”Nykyaikaisen laivan automaatio on monimutkainen härveli”, tiivisti Kalle ja luovutti blogillemme hetkeksi aikaansa selventääkseen, mistä on kyse.

Graafinen havainnollistaminen ja tietotekniikka ovat hyödyksi myös laivan lastaamisessa. Kalle vei meidät työpisteelle, jossa hän esitteli suomalaisen Napa Oy:n kehittämää sähköistä lastauslaskinta, jolla laivan vakavuus voidaan määrittää jo ennen lastin lastaamista. Ohjelmisto on liitetty laivan automaatiojärjestelmään, josta se saa tosiaikaiset tiedot laivan asennosta, eri tankkien tasoista tai mahdollisista vuodoista.

Napa on toimittanut Superstareille myös sähköisen lokikirjan, jonka käyttö säästää aikaa ja vähentää inhimillisen virheen mahdollisuuksia.

Kallen kanssa pyörähdimme myös ulkokannella katsomassa Finncanopuksen kompassia, jolle tehtiin tärkeitä kalibrointitöitä koematkan aikana.

”Kompassihan on äärimmäisen yksinkertainen instrumentti, joka on tuttu kaikille jo koulun suunnistusharjoituksista”, muistutti Kalle pilkettä silmäkulmassaan.

”Kompassi mittaa maan magneettikentän kulmaa suhteessa laivaan, eli perinteisemmin sanottuna laivan kompassisuuntaa. Koska laiva on rautaa, magneettikenttä vääristyy kompassin ympärillä. Asennuspaikka, niin sanottu standardikomentosilta, sijaitsee ulkona varsinaisen komentosillan yläpuolella. Asennuspaikan tulee olla vapaa häiritsevistä magneettisista esineistä ja pysyä sellaisena koko laivan elinajan. Sinne ei tule tehdä muutoksia ilman kompassin täydellistä uudelleen kalibrointia.”

Wärtsilän edustaja Hando Nurga ja merenkulun sähkö- ja automaatiojärjestelmien asiantuntija Kalle Lindell kävivät läpi laivan sähköjärjetelmän hallintakuvaa eli mimiikkaa vielä hieman keskeneräisessä miehistön kokoustilassa, kannella kymmenen.
Kalle Lindell esitteli Suomessa kehitettyä NAPA-lastauslaskinta, jolla määritetään laivan vakavuus. Lastauslaskin on liitetty laivan automaatiojärjestelmään, josta se saa reaaliaikaiset tiedot tankkien tasoista, mahdollisista vuodoista ja laivan asennosta.
Kalle Lindell esitteli Superstarien kompassia kannella kolmetoista. ”Kun laiva on uusi, sille tehdään peruskalibrointi koematkan aikana, jossa laivan aiheuttamat magneettikentän muutokset minimoidaan korjausmagneeteilla, siten että laivan kompassi näyttäisi aina mahdollisimman tarkasti ympäröivän maan magneettikentän suuntaan, eli tällöin kompassi osoittaa aina pohjoiseen”, kertoi Kalle.

Oheistöitä merikoeajon aikana

Myös hotellipuolen asennustöitä edistettiin merikoeajon aikana. Muun muassa kaikki kassapäätteet, eli POS-laitteet, asennettiin.

Finncanopuksen pääbaarin, Barrel Bayn, kalusteet oli merikoeajon aikana vielä huputettu. Kassalaitteet, kuvan vasemmalla ja keskellä, asennettiin merikoeajon aikana.
Myös Fisherman’s Bistron tiskeille asennettiin kassapäätteet.
Sähkömestari Santeri Saarinoro on mukana telakan site-tiimissä ja hän jää Finncanopuksen electro technical officeriksi. Merikoeajon aikana Santeri asensi muun muassa pääkeittiön laitteita.

Takaisin Weihaissa

Myrsky hidasti Finncanopuksen suunniteltua merikoeajon aikataulua parilla päivällä, ja takaisin Weihain-telakalle saavuttiin sunnuntaina 19. marraskuuta. Seuraavaksi edessä on muutaman viikon kestävät loppuviimeistelyt, minkä jälkeen Finncanopuksen on määrä aloittaa matka kohti Suomea, ennen joulua.

Finncanopuksen merikoeajo ja sen aikana koetut syysmyrskyt ovat takanapäin, kun alus miehistöineen lähestyi jälleen Weihaita.
Finncanopuksen merikoeajon miehistö pääsi ryhmäkuvaan kannelle, auringonlaskun aikaan, sunnuntaina 19. marraskuuta 2023.
Kaunis auringonlasku valaisi Finncanopuksen paluuta rantaan.
Onnistuneen merikoeajon jälkeen oli ilotulitusten ja kukituksen aika. Deputy General Manager Justin Liu, Superstar-alusten matkustajakonseptista vastaava Kristiina Uppala sekä General Manager Frank Zheng.