Hyppää sisältöön

blogien kotisivulle

Meillä töissä, Merellä, Telakalla

Saaristossa seilaavat supertähdet

Blogisarjamme päättyy, mutta tähtisisarten, Finnsiriuksen ja Finncanopuksen, matka on vasta alussa.

Aloitimme Finnlinesin uusista Superstar-aluksista kertovan blogisarjan vuosi sitten maaliskuussa. Nyt kaksitoista kuukautta myöhemmin tämä blogisarja päättyy. Teräksiset työtoverit, Finnsirius ja Finncanopus, seilaavat reitillään – joka päivä, vuoden ympäri. Viimeisessä blogipostauksessa kertaamme, mistä Superstar-aluksissa on kyse. Löydät alta myös linkit kaikkiin blogisarjan postauksiin.

Ropax-alusten kuninkuusluokka

Mistä Superstar-aluksissa siis oikein olikaan kyse? Kerrataan iso kuva.

Joskus kuulee sanottavan lauseen ”Suomi on saari”. Sanonnalla viitataan etenkin merikuljetusten tärkeyteen. Kätevää moottoritie- tai raideyhteyttä Suomesta Eurooppaan ei ole, ja suuri osa Suomen tuonnista ja viennistä liikkuu rahtilaivoilla. Suomen sisällä rahti puolestaan liikkuu kumipyörillä, rekoilla. Tästä päästään Finnlinesin matkustaja-rahtilaivoihin, jotka on optimoitu nimenomaan kuljettamaan omilla pyörillään kulkevaa rahtia ja siinä sivussa henkilöautoja ja ihmisiä.

Finnlinesin matkustaja-rahtilaivat, kuten muutkin vastaavat alukset maailmalla, ovat niin sanottuja ropaxeja. Ajoneuvot ja rahti kulkevat periaatteella roll-in, roll-out, mistä tulee lyhenne ro-ro, tai ropaxien tapauksessa tavu ro. Toinen tavu pax puolestaan viittaa kansainväliseen matkustajia kuvaavaan lyhenteeseen, joka juontuu sanasta passenger.

Finnlinesin ropax-alusten jatkumoon 1990-luvun alun Hansa-luokasta vähän suurempaan Clipper-luokkaan ja niitä seuranneisiin Star-luokan ropaxeihin asettui nyt kaksi täysin uutta alusta. Vielä hetki sitten suurimmat Finnlinesin ropaxit olivat Stareja, niin siitä luonnollinen seuraava kuvaava alusluokan nimi oli tietenkin Superstar.

Aikojen myötä laivat ovat kasvaneet ja matkustajamäärät nousseet – Hansa-luokan laivojen 114 matkustajasta Superstarien 1100 matkustajaan. Finnlines keskittyy edelleen rahtiliikenteeseen, mutta uudet Superstarit Finnsirius ja Finncanopus tarjoavat entistä monipuolisempia palveluja ja enemmän elämyksiä niin tarvematkustajille kuin vapaa-ajan risteilymatkustajillekin. Joku alkoi jo puhua ro-cruisesta, mikä sanana viittaa rahtilaivan ja risteilyaluksen yhdistelmään. Se kuvaakin Finnsiriusta ja Finncanopusta hyvin, sillä palvelukonsepti on vahvasti risteilyalusten inspiroima, mutta alukset ovat edelleen täysverisiä ro-ro-rahtilaivoja. Ja rahtiahan Superstareilla kulkee – jopa niin paljon, ettei Itämerellä toisia näin suuria matkustaja-rahtilaivoja vielä koskaan ole nähty. Kaistametrejä supertähdiltä löytyy peräti 5,2 kilometrin verran. Autokansien päällä kuljetetaan hotellia ravintoloineen, premium loungeineen ja spa-osastoineen.

Tämä on se oleellinen juttu: koska Suomi on saari, liikkuu rahtilaiva kuitenkin. Rahdin lisäksi samalla laivalla kulkevat rahdin kuljettajat, tarvematkustajat ja nyt Finnlinesille uusi matkustajaryhmä: risteiljät. Kaikille asiasryhmille matka on mukava, ja osalle matkustajista laiva itsessään on matkan syy. Ropax-laiva onkin muuttunut matkan mahdollistajasta myös matkakohteeksi! Osalle matkustajista syy lähteä Finnsiriukselle tai Finncanopukselle onkin perinteisen tarvematkustamisen sijaan meriloman vietto.

Finnlines Superstar vs. Star
Finnlinesin Superstar-aluksia edeltäneet ropax-alukset kuuluvat Star-luokkaan. Superstarit ovat reilu 16 metriä pidempiä, mutta matkustajia kyytiin mahtuu tuplasti. Lisäksi palvelut ovat tehneet tasoloikan Itämeren autolautta-risteilyalusten tasalle ja yli.

Superstar-blogisarjan aikaisemmat postaukset

Finnsirius ja Finncanopus on rakennettu Weihaissa, China Merchants Jinling Shipyardin telakalla. Blogimme aloittaessa vuosi sitten olivat molemmat alukset vielä rakenteilla. Ulkoisesti ne olivat jo saaneet muotonsa, joskin Finncanopus oli tuolloin rakennustelineiden peitossa, kuitenkin sekin jo vesillelaskettuna.

Alla on listattu Finnsiriuksen ja Finncanopuksen synnystä kertovan blogisarjan julkaisut aihealueittain.

Superstareista yleisesti

Finnlines Finnsirius ja Finncanopus telakalla Weihaissa
Superstareista kertova blogisarja hyppäsi mukaan seuraamaan Finnsiriuksen ja Finncanopuksen rakennusta tilanteessa, kun sisaralukset kelluivat rinnakkain Weihain-telakalla. Fun fact: tässä vaiheessa telakkatöitä kulku Finncanopukselle kävi Finnsiriuksen kautta.
Tutki putkitunneli! Telakkatöiden ohessa blogimme lähti kierrokselle Superstar-alusten vähemmän tunnettuihin kolkkiin, kuten aluksen keulasta perään kulkevaan putkitunneliin.
Hyvin suunniteltu on melkein tehty! Heinäkuisessa postauksessa esittelimme, kuinka havainnekuvat vastasivat todellisuutta Finnsiriuksella ja Finncanopuksella.

Telakalla Weihaissa

Juha Ahia esitteli Finnsiriuksen akkuhuonetta Superstar-alusten tekniikasta kertovassa postauksessa.
Huhtikuussa 2023 Kristiina Uppala esitteli Grimaldi-konsernin Emanuele Grimaldille mallirakennusta, eli niin sanottua mock-up-asennusta, jolla havainnollistetaan vielä rakentamattoman aluksen sisätilojen pintoja, tekstiilejä ja kalusteita.
Blogimme raportoi, kuinka Finnsiriuksen kallistuskoe vietiin läpi kesäkuussa 2023.
Blogimme oli paikalla myös Finncanopuksen kallistuskokeen aikana lokakuussa 2023.
Finnsirius on juuri juhlallisesti luovutettu Finnlinesille. Taustalla näkyy vielä keskeneräinen sisaralus, Finncanopus. Kuvassa päällikkö Johnny Forss on juuri nostanut Suomen lipun salkoon. Hän kipparoi Finnsiriuksen Suezin kanavan kautta Suomeen.
Finncanopuksen luovutusseremoniassa Suomen lipun salkoon veti päällikkö Jyrki Repo, joka kipparoi Finncanopuksen Suomeen sisaralustaan pidempää reittiä: päiväntasaaja ylitettiin kahdesti, ja koko Afrikka kierrettiin Hyväntoivonniemen kautta.

Merikoeajot

Tunnistamaton sinivalkoinen esine Keltaisellamerellä, eli Finnsiriuksen merikoeajon testejä käynnissä.
Tätä näkyä harvoin näkee: kaikki rampit avoinna keskellä merta. Finncanopuksen merikoeajon aikana tehtiin satamakäyntiä vastaavat melumittaukset.

Finnsiriuksen kotimatka

Puolimatruusi Emilia Hollman nostamassa Egyptin lippua salkoon Finnsiriuksen lähestyttäessä Suezin kanavaa, jonka alus läpäisi ongelmitta.
Finnsirius ohitti Gibraltarin salmen matkallaan Välimereltä Atlantille.

Finncanopuksen kotimatka

Talvinen sää saatteli Finncanopuksen matkaan Yantaista. Finncanopuksen miehistö vietti joulun merellä.
Uskomaton kohtaaminen merellä! Finncanopuksen miehistö pääsi avustamaan suomalaista yksinpurjehtija Ari Känsäkoskea. Kuva: Ari Känsäkoski

Kummien esittely

Toiseksi viimeisessä postauksessa esittelimme Superstar-alusten kummit Tiina Aholan ja Katariina Nurmen.

Finncanopuksen kummi Katariina Nurmi. Kuva: Henri Juvonen
Finnsiriuksen kummi Tiina Ahola. Kuva: Antti Angeria

Mitä seuraavaksi?

Uudenkarheilla Finnsiriuksella ja Finncanopuksella on pitkä elinkaari edessään. Ne ovat valmiina palvelemaan Suomen vientiä ja tuontia, Suomen ja Ruotsin välillä matkailevia henkilöitä, Ahvenanmaan asukkaita ja risteilymatkustajia – vuosiksi eteenpäin.

Nyt kevättalvella katse kääntyy lämpimään vuodenaikaan. Kesä tulee kohisten. Monella siintää mielessä terassikauden avajaiset – niin meilläkin! Superstar-alusten kesäbaarit, Stars Barit, kannella kaksitoista ovat nimittäin vielä korkkaamatta. Lähde avaamaan terassikausi uusilla laivoilla! Esimerkiksi nyt on hyvä hetki varata matka Finnsiriukselle tai Finncanopukselle. Matkaan voi lähteä usealla erilaisella vaihteella: yön yli risteilylle tai picnic-risteilylle, jossa laivaa vaihdetaan Ahvenanmaalla. Tai ota mukaan mieluisa ajopeli matkailuautosta moottoripyörään tai henkilöautosta polkupyörään ja lähde tutkimaan Ruotsia tai Ahvenanmaata. Perille sinut kuljettaa supertähti.