Hyppää sisältöön

blogien kotisivulle

Merellä

Finncanopus: Välipysähdys Gran Canarian Las Palmasissa

Finncanopuksen pitkällä merimatkalla Kiinasta Suomeen oli jälleen välipysähdyksen aika. Nyt miehistölläkin oli mahdollisuus hengähtää kaupungissa, joka jo kymmenien vuosien ajan on ollut monelle suomalaisellekin tuttu lomakohde.

Finncanopus, eli Finnlinesin uusin matkustaja-rahtilaiva, on kulkenut pitkän matkan Kiinan Weihaista. Nyt alus teki pysähdyksen Gran Canarian Las Palmasin satamassa. Kyseessä oli rutiinistoppi, mutta merkittäväksi pysähdyksen teki seikka, että Finncanopus vieraili ensimmäistä kertaa Euroopan unionissa sijaitsevassa satamassa.

Finncanopus lähestymässä Gran Canariaa torstaina 25.1.2024. Kartan oikealla yläreunassa näkyvät Fuerteventura ja Lanzarote. Afrikan rannikko pilkottaa oikealla alhaalla. Teneriffa näkyy Gran Canarian länsipuolella. Kuva: MarineTraffic

Saharan hiekkaa

Finncanopuksen kannella kävellessä kenkien alla rahisi paikoin hiekkaa. Suomessa jalkakäytäviä kannattaa tähän aikaan vuodesta hiekoittaa, mutta eihän laivan kantta tarvitsisi – vieläpä kun ollaan hellelukemissa. Hiekkapälvet olivat kuitenkin ihan luonnon tekosia, Saharan hiekkaa – matkan muistoja, jotka olivat kertyneet ulkokansille ja ikkunoihin Durbanista saakka. Miehistö oli viettänyt päiviä puhdistaen näitä jäänteitä, mutta aavikon hiekka oli sitkeää.

Finncanopuksen reitti Etelä-Afrikasta kohti Gran Canariaa myötäili paikoin läheltäkin Afrikan rannikkoa. Tuuli toi kannelle aimo kasat hiekkaa, jotka pysyivät sitkeästi kyydissä Las Palmasin satamakäyntiin saakka. Pesu-urakan jälkeen hiekat lopulta saatiin pestyä kannelta.

Espanjalaisia herkkuja

Las Palmasissa suunnitellut miehistövaihdot sekä polttoaineen ja proviantin täydennykset oli tarkoitus hoitaa ankkurissa, mereltä käsin. Kuitenkin, suunnitelmat muuttuivat, ja alus kiinnittyi kaijalle torstai-iltana. Jälleen oli odotetun proviantin aika – tällä kertaa tietenkin espanjalaisella ripauksella maustettuna. Laivaan lastattiin monia espanjalaisia herkkuja: iberico-kinkkua, juustoja, jäätelöä ja dulce de leche -Alfajor keksejä sekä tuoreita maitotuotteita ja vihanneksia.

Paikallisen proviantin odottaminen on jokaisella kerralla yhtä hauskaa ja jännittävää. Tässä kiteytyy yksi maailmanmerien seilaamisen taika. Konkreettisesti se ruoka, jota miehistö syö, on aina viimeisestä lähtösatamasta peräisin, sen alueen raaka-aineista. Aiheesta kerroimme aikaisemminkin, esimerkiksi, kun Finnsirius kesällä vieraili Italiassa.

Keittiöpäällikkö Dan Grönvall ja muhkea iberico-kinkku.
De Dulce De Leche, eli espanjalaisia makeita herkkuja.
Proviantiksi saatiin myös espanjalaisia juustoja.

Pistäytyminen Las Palmasin kaduilla

Miehistölle pysähdys tarkoitti mahdollisuutta poistua laivalta ensimmäistä kertaa lähes kuukauden merelläolon jälkeen. Las Palmasin helteinen sää toivotti maihinastujat tervetulleiksi. Moni olikin täällä käynyt lomailun merkeissä, mutta nyt näkökulma ja kulkuväline oli uusi.

Keula kohti uusia seikkailuja

Perjantaina 26. tammikuuta 2024, Finncanopus jätti Las Palmasin taakseen. Aamun kaunis auringonnousu ja Espanjan lippu heilahtaen taustalla loivat ikimuistoisen lähtökuvan. Aluksen keula kääntyi kohti Algeriaa, Djen Djenin satamaa, jonne Finncanopuksen odotetaan saapuvan muutaman päivän kuluttua.